Tavaraa on liikaa, sitä kertyy kaappeihin, varastoihin tai sängyn alle. Hyllyt pursuavat eikä mitään ikinä löydy.

Autan tavaroiden karsimisessa ja järjestämisessä. Olen koulutettu ammattijärjestäjä ja  intohimoni on kaaoksen taltuttaminen ja toimivien säilytysratkaisujen suunnittelu.  Liiasta on mahdollista päästä eroon, ulkopuolisen tuen avulla se on helpompaa. Palvelu on ehdottoman luottamuksellista, olen vaitiolovelvollinen ja noudatan työssäni Suomen ammattijärjestäjät ry:n sääntöjä.

Joskus jo parissa tunnissa saadaan paljon aikaiseksi, isommissa urakoissa tapaamisia tarvitaan useampi ja aikaa menee enemmän. Kolmessa tunnissa järjestyy esim. vaatekaappi, kuudessa olohuone tai varasto, tavaran määrästä riippuen.

Hyödynnä järjestämistyöstä kotitalousvähennys  60 %!

Ota yhteyttä >>

siisti vaatehuone

Onko unelmiesi vaatehuone tällainen?

Järjestämisen askelmerkit:

  1. Esimerkiksi vaatehuoneen järjestäminen aloitetaan tilannekatsauksella, jonka jälkeen päätetään yhdessä tavoite.
  2. Tavoitteena voi olla toimiva, siisti vaatehuone, jossa kaikelle on paikkansa. Tavoite voidaan laatia myös kirjallisena, jolloin siihen on helppo palata myöhemmin.
  3. Tämän jälkeen käymme yhdessä läpi kaiken tavara tavaralta: säilytetäänkö, missä säilytetään, mitä hävitetään jne.
  4. Turhat tavarat voi esimerkiksi antaa pois, myydä kirpputoreilla tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
  5. Kun tila on kunnossa ja kaikille tavaroille on omat paikkansa, käymme vielä läpi, miten järjestyksen saa pidettyä jatkossakin.
  6. Samalla tavalla voit käydä kanssani läpi koko asunnon tai jatkaa urakkaa itsenäisesti ohjeiden mukaan.

Ota yhteyttä, niin laitetaan kotisi kuntoon!

Ammattijärjestäjän ja sisustussuunnittelijan palvelut pääkaupunkiseudulla

Laura Korkalainen  |   laura@korkalainen.fi  |  0403424428 

Y-tunnus 1360284-4

 tietoturvaseloste